Tuulilasin kunto vaikuttaa myös turvatyynyn toimintaan

 Tuulilasin kunto vaikuttaa myös turvatyynyn toimintaan

Nykyautoissa ehjän tuulilasin merkitys korostuu, sillä tuulilasin tehtävä on olla osana auton turvarakennetta ja siirtää kolaritilanteessa aiheutuvia voimia muualle auton koriin suojaten matkustajia. Ehjällä tuulilasilla voi olla ratkaisevaa merkitystä siinä, kuinka kasaan katto onnettomuustilanteessa painuu tai kuinka etuosan rakenteet törmäyksen vastaanottavat. 

Tuulilasi sekä sen merkitys turvallisuuteen on kehittynyt vuosien varrella 

Monille tulee mieleen turvavyöt, turvatyynyt ja muut näiden kaltaiset turvavarusteet, kun mietitään ajoneuvon turvavarusteita. Harva tulee ajatelleeksi, kuinka suuri merkitys auton tuulilasilla on auton turvallisuuteen. 

Kun tuulilasi keksittiin, sen tarkoitus oli vain pitää ajoviima ja lentävät asiat pois matkustamosta. Ennen autojen tuulilasi kiinnitettiin tiivisteen avulla koriin, jolloin lasi ei ollut kiinteä osa korin rakennetta, mutta nykyään tuulilasi liimataan koriin kiinni, jolloin se muuttuu yhdeksi korin kantavista rakenteista.  

Vaurioituneen tai väärin asennetun tuulilasin vaikutukset turvatoimintoihin 

Ensimmäisenä mieleen tulee vaikutukset kuljettajan näkökykyyn sekä tuulilasin kestävyyteen. Näiden lisäksi vaurioitunut tuulilasi vaikuttaa auton automaattisiin turvajärjestelmiin. Etumatkustajan turvatyyny voi olla esim. suunniteltu lauetessaan tukeutumaan auton tuulilasiin ja mikäli tuulilasissa on kiveniskemävaurio tai halkeama, turvatyynyn toiminta ei kolaritilanteessa ei välttämättä ole suunnitellun mukaista. 

Tuulilasin asennusliikkeellä on vastuu tuulilasin oikein kiinnittämisestäVäärin asennettu tuulilasi voi esimerkiksi lähteä autosta irti turvatyynyn lauetessaTuulilasin täytyy olla täysin ehjä ja oikein kiinnitetty, jotta se toimii oikealla tavalla turvavarusteena onnettomuustilanteessa. Tuulilasin asentaminen kannattaa siis suosiolla jättää ammattilaisen tehtäväksi. 

Tuulilasin teknologian toimintavarmuus tuulilasin vaihdon jälkeen 

Tuulilasin vaihdon lisäksi turvallisuuteen vaikuttaa tuulilasissa sijaitsevien antureiden toiminta. Nykyautoissa on paljon erilaisin anturein toimivaa tekniikkaa tuulilasiin integroituna tai kiinnitettynä. Näitä ovat esim.  

  • sadetunnistin 
  •  jalankulkijan tunnistuksen kamera 
  • mukautuvien ajovalojen anturi 
  • Kaistavahti kamera
  • HUD-näytölle tarkoitettuja ominaisuuksia 

Jotta tuulilasiin asennettujen antureiden toimintavarmuus säilyy, on tuulilasin vaihdon jälkeen kalibroitava siinä olevat mahdolliset kamerat. Lisää kalibroinnista pääset lukemaan Awuxin artikkelista ”Miten tuulilasi kalibroidaan ja miksi”. Kalibrointi on ensiarvoisen tärkeää turvajärjestelmien oikein toimivuuden kannalta.  

Pidä mukana kirkasta teippiä 

Jotta kiveniskemät eivät pääse aiheuttamaan suurempaa vauriota, autossa kannattaa säilyttää kirkasta teippiä tai tuulilasilaastareita. Tärkeät toimenpiteet kiveniskemän sattuessa ovat iskukohdan kuivaus, teippiä päälle ja mahdollisimman nopeasti lähimmälle korjaamolle tarkastettavaksi. Awux-toimipisteistä saat tuulilasin ensiapupakkauksen”, sellainen on hyvä olla autossa varmuuden vuoksi. 

Teippi ei estä lasia halkeamasta, mutta sen liimaaminen mahdollisimman pian kiveniskemän päälle antaa paremmat mahdollisuudet saada kiveniskemä korjattua, sillä ja mitä puhtaampana iskemäkohta pysyy, sitä paremmat mahdollisuudet ovat korjaamiseenLue Awuxin ajankohtaisista riittääkö pelkkä korjaus ”Tuulilasin korjaus vai vaihto? Testaa helposti itse!”. 

Tuulilasivahingot ovat lisääntyneet viime vuosina 

Lasivahinkojen määrän kasvua selittävät monet asiat, mm. tieverkon kunto, hiekoituksessa käytettävä teräväreunainen kivimurske ja roiskeläppien poistuminen. Myös leudot talvet vaikuttavat, kun talvirenkailla ajetaan enemmän paljailla teillä. Paljaalla tiellä nastoja irtoaa ja nykyään yleistyneiden kitkarenkaiden pehmeä kumiseos ja lamellirakenne nostattaa herkemmin ilmaan tien pinnassa olevia kiviä ja irronneita nastoja. 

Korjauta autosi tuulilasi ajoissa. Awuxilla saat arvion tuulilasin kunnostaonko korjaus riittävä keino vai pitääkö tuulilasi vaihtaa.  

Awux-korjaamot tekevät yhteistyötä maailman suurimpiin lasinvalmistajiin kuuluvan Saint-Gobain-yhtymän kanssa, joka on lasitoimittaja lukuisille automerkeille. 

Huomasitko vaurion tuulilasissa? Etsi lähin Awux-korjaamosi ja varaa aika!