Awuxille on myönnetty Avainlippu merkiksi suomalaisesta työstä

 Awuxille on myönnetty Avainlippu merkiksi suomalaisesta työstä

Suomalaisen Työn liitto on myöntänyt Awuxille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetusta palvelusta.

Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että palvelun on oltava tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia.

Palvelu-Avainlipun omaavalla yrityksellä on oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja pääkonttori Suomessa.

Awux on kotimaisten ja kokeneiden korikorjaamoyrittäjien perustama ketju

Awux autovahinkopalveluilla on jo 37 toimipistettä ympäri Suomen. Ketjun tehtävänä on tarjota asiakkaidensa käyttöön paras mahdollinen asiantuntemus ja luotettava työnjälki. Avainlipun hakeminen oli luontainen valinta vaativien laatukriteerien täyttävälle toiminnalle ja palvelulle.

Avainlippu on Awuxlaisille kunnia-asia. Paikallisten yrittäjien omistama, yhteinen ketju on suomalaista yrittäjyyttä ja palvelua parhaimmillaan, jopa useamman sukupolven jatkumona. Paikalliset toimijat ovat valmiita ottamaan henkilökohtaisen vastuun asiakkaittensa auttamisesta. Niin henkilöstölle kuin asiakkaille on tärkeää, että paikallisuus ja kotimaisuus ovat vahvasti mukana Awuxin arvoissa ja toiminnassa. Awuxin ydintoiminnassa työskennellään lähellä asiakkaita, osana ympäröivää yhteisöä.

Avainlippu-merkki on tunnettu ja arvostettu tunnus Suomessa

Kotimaisuus, luotettavuus, turvallisuus, vastuullisuus sekä työllistävyys ovat tärkeitä arvoja nykypäivän asiakkaille.

Jopa 75 % suomalaisista kertoo Avainlippu-merkin vaikuttavan positiivisesti ostopäätöksiinsä. Kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.

Valitsemalla paikallisen ja luotettavan Awux-korjaamon, valitset kotimaista työtä Suomeen!

Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritykset luovat työpaikkoja Suomeen vahvistaen sekä taloudellista että yhteiskunnallista hyvinvointia. Ne huomioivat toiminnan vastuullisuuden sekä tukevat työntekijöiden osaamista, hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta.

Jos siis kohdalle osuu kolhu tai kolari, Awux auttaa!

Kotimaista kärkiosaamista ja palvelua saat meiltä myös kesällä. Tutustu kaikkiin palveluihimme  ja löydä lähin toimipisteesi.