Blogi

Ajo-olosuhteiden onnettomuusherkin aika on alkamaisillaan – näin varmistat ajoneuvosi korjauksen nopean etenemisen vahingon sattuessa

Syksyn siirtyessä kohti talvea ajo-olosuhteet muuttuvat ja tämä aika on perinteisesti onnettomuusherkkää aikaa liikenteessä. Ajo-olosuhteita heikentävät pimeys ja ensimmäiset lumi- ja räntäsateet sekä pakkasten aiheuttama tienpinnan liukkaus.

Lähes joka talvi käy niin, että ensimmäisillä liukkailla keleillä tai ensimmäisten lumipyryjen aikaan ihmiset ovat autoineen ojissa, ja onnettomuuksia syntyy. Liikenneturva ohjeistaa ennakoinnin olevan paras tapa vastata vaihtuvan kelin haasteisiin. Ennakoiva kuljettaja tunnistaa vaaratekijät ajoissa ja pitää kelivaraa. Oikea tilannenopeus ja riittävä turvaväli muihin tiellä liikkujiin mahdollistavat turvallisen matkanteon myös kehnoissa ja liukkaissa kelioloissa. Jos vahinko kuitenkin sattuu, lue alta ohjeet, kuinka varmistat ajoneuvosi korjauksen nopean etenemisen.

Tarkista vakuutukset

Pakollisen liikennevakuutuksen lisäksi ajoneuvo on hyvä vakuuttaa Kasko-vakuutuksella, joka korvaa myös omalle ajoneuvolle tapahtuvien vahinkojen korjaamisen.

Korvauksen saamiseksi sinun tulee täyttää vahinkoilmoitus. Liikenneonnettomuudet, kolarit, ulosajot ja hirvieläin- tai muut eläinkolarit ovat tapauksia, joissa pelkkä vahinkoilmoitus tyypillisesti riittää. Ilkivalta- ja varkaustapauksissa tulee tehdä vahinkoilmoituksen lisäksi rikosilmoitus poliisille.

Vahinkoilmoitus käynnistää korvausprosessin. Jotta korjaustyö saadaan nopeasti käyntiin, kannattaa vahinkoilmoitus tehdä mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen.

Vahinkoilmoituksen voi tehdä sähköisesti, puhelimitse tai käsin erilliselle lomakkeelle, mutta suositeltavin tapa on tehdä ilmoitus suoraan verkon kautta vakuutusyhtiön järjestelmässä. Se takaa nopeimman ja kitkattomimman asian käsittelyn.

Mitä tietoja tarvitset vahinkoilmoitukseen?

Ilmoitukseen tarvitset toisen ajoneuvon kuljettajan, omistajan sekä ajoneuvon tiedot, kuten rekisterinumeron, merkin ja mallin. Ilmoituksessa kysytään myös toisen osallisen vakuutusyhtiön tiedot. Tarkasta huolellisesti kaikki tapahtuneet vauriot sekä kuvaa ne mahdollisuuden mukaan.

Vahinkoilmoitukseen tarvitset tarkan tapahtumasijainnin, kellonajan sekä tulosuunnat. Ilmoituksessa pyydetään kuvailemaan aluetta mahdollisimman tarkasti, huomioi tämä tilanteen rauhoituttua.

Vahinkoilmoitukseen ei tarvitse liittää kuitteja tai muita tositteita, ellei niitä erikseen pyydetä. Mikäli vahinkoilmoituksen käsittely edellyttää tositteiden lähettämistä, ne voi lisätä vahinkoilmoitukseen jälkikäteen tekemällä vahingosta lisäselvityksen.

Tuottaako vahinkoilmoitus päänvaivaa?

Vahinkoilmoitusten täyttämiseen on harvalla rutiinia, sillä vahinkoja sattuu kohdalle suhteellisen harvoin, onneksi. Siksi me autamme mielellämme sen täyttämisessä. Voit koska tahansa kysyä neuvoja Awux-pisteesi asiantuntijoilta tai täyttää vaikka koko vahinkoilmoituksen heidän kanssaan yhdessä verkossa tai palvelupisteessä, jolloin toimitamme vahinkoilmoituksen puolestasi vakuutusyhtiöllesi. Awux toimii yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. Suorat linkit vakuutusyhtiöiden vahinkoilmoituksiin löydät täältä.

Jos vastapuoli on syyllinen vahinkoon, autosi korjaus korvataan vastapuolen liikennevakuutuksesta. Syyttömällä osapuolella on tällöin mahdollisuus anoa sijaisautoa tai seisontapäivärahaa korjauksen ajaksi, omasta vakuutusturvasta riippumatta. Tätä varten on täytettävä erillinen käyttötarveselvitys, valmiin lomakkeen voit ladata tai tulostaa alla olevasta painikkeesta. Täytä lomake, tulosta ja tuo se myös mukanasi, toimitamme senkin puolestasi vakuutusyhtiöön.

Voit ladata lomakkeen tästä.

Varmista ajoneuvosi korjauksen nopea eteneminen

  1. Toimita auto lähimpään Awux-palvelupisteeseen.
  2. Varmista, että vahinkoilmoitus tulee tehtyä.
  3. Awux tekee vahinkotarkastuksen ja korjauksesta kustannusarvion suoraan vakuutusyhtiön tietojärjestelmään.
  4. Vakuutusyhtiö vahvistaa kustannusarvion ja antaa korjausluvan suoraan Awuxille.
  5. Saat autosi korjattuna mahdollisimman ripeästi takaisin.

Tehtävämme on auttaa sinua kaikissa autovaurioihin liittyvissä asioissa. Lähimmän Awux-korjaamosi löydät täältä.

Auton esilämmitys – Kuinka kauan moottoria tulee esilämmittää?

Alkuperäistä artikkelia päivitetty 18.11.2021

Esilämmitetty auto on ympäristöteko. Myös liikenneturvallisuus ja ajomukavuus paranevat, kun liikkeelle lähdettäessä lasit ovat huurteettomat ja matkustamossa on lämmin. Esilämmitys säästää polttoainetta yleensä sitä enemmän mitä vanhempi auto on, mutta sisätilanlämmittimen harkitsematon käyttö voi syödä esilämmityksen kautta saavutettuja säästöjä.

Esilämmitetty auto ei kaipaa tyhjäkäyntiä

Esilämmitystä käytettäessä ei tarvita tyhjäkäyntiä moottorin lämmittämiseksi, mikä säästää niin euroja kuin ympäristöäkin. Kylmäkäytön vähentämisen ansiosta häkä-, hiilivety- ja typenoksidi- ja hiukkaspäästöt alenevat. Esilämmitetty moottori myös vähentää moottorin kulumista ja käynnistyvyys kovillakin pakkasilla paranee. Dieselautojen esilämmitys vähentää hiukkassuodattimen tukkeutumisriskiä, hybridiautoissa pärjäät vähemmällä polttomoottorin käyntiajalla ja lataushybridiä voidaan ajaa enemmän verkosta ladatulla sähköllä, koska moottori ei käy turhaan. Esilämmityksen kautta voidaan saavuttaa useita käyttöön, ympäristöön sekä moottoriin vaikuttavia hyötyjä.

Vältä hukkalämmitystä

Liian pitkä lämmitys menee hukkaan. Käytössä oleva lämmitinratkaisu sekä ulkoilman lämpötila vaikuttavat esilämmitykseen tarvittavaan aikaan. Tarkista, mikä lämmitysratkaisu sinun ajoneuvossasi on ja katso alta toimivan esilämmityksen vaatima aika.

Lähde: Motiva https://www.motiva.fi/ajankohtaista/julkaisut/liikenne/valta_kylmakaynnistysta_muista_esilammitys.10750.shtml

Millaisia esilämmitysvaihtoehtoja markkinoilla on tarjolla?

Lohkolämmitin

Lohkolämmitin on ns. perinteinen moottorin-lämmitinmalli ja usein puhekielessä käytetty yleisnimitys erilaisille moottorilämmittimille. Lohkolämmittimen tehtävä on suoraan esilämmittää moottorin sylinteriryhmän eli sylinterilohkon vesitilaa, jotta moottori käynnistyisi ja säilyttäisi toimintavarmuutensa myös pakkasella. Sitä ei voi asentaa kovin moneen uuteen autoon, koska alumiinisissa moottorinlohkoissa ei ole paikkaa lohkolämmittimen vastukselle.

Polttoainelämmitin

Polttoainelämmitin eli polttoainekäyttöinen lisälämmitin on laite, joka käyttää ajoneuvon polttoainetta lämpöenergian tuottamiseen ja se ottaa toimintaansa tarvittavan virran ajoneuvon akulta. Polttoainekäyttöisiä lämmittimiä käytetään ajoneuvojen moottorin ja ohjaamon lämmittiminä, niin esilämmitystarkoituksessa kuin ajon aikaisina lisälämmittiminä.

Suuren lämmitystehon vuoksi lämmitysaika polttoainelämmittimellä on lyhyt, kovillakin pakkasilla enintään 30 minuuttia.

Polttoainetoimisten lämmittimien suosiota on lisännyt niiden käytön helppous: autoa ei tarvitse kytkeä sähköpistokkeeseen, vaan esilämmityksen voi ajastaa ennalta tai napsauttaa päälle kaukosäätimellä, vaikka kotisohvalla istuen. Lämmitin on myös käytettävissä missä tahansa, olipa auto pysäköitynä kadunvarteen tai kauppakeskuksen parkkipaikalle. Jos autossa on etäohjausmahdollisuus (SIM-kortti), voi lämmittimen kytkeä vielä kauempaa päälle älypuhelinsovelluksella.

Polttoainetoiminen lämmitin kuluttaa akkusähköä. Siksi akun varaustila alenee hiljalleen, jos ajetaan lähinnä lyhyitä matkoja. Akun tyhjenemisen voi helpoiten estää joko ajamalla esilämmityksen jälkeen vähintään yhtä kauan kuin polttoainetoiminen lämmitin on ollut päällä tai käyttämällä esilämmityksen aikana erillistä akun ylläpitolaturia. Polttoainelämmitintä käytettäessä lämmityslaite kannattaa ajon päätteeksi säätää täydelle teholle 20–30 sekuntia ennen moottorin sammuttamista. Säädä myös puhallin 1- tai 2-teholle. Näin varmistat ilman kierron esilämmityksen aikana ja sisätilat lämpenevät hyvin.

Säteilylämmitin

Alumiinisten moottorilohkojen myötä poistuivat asennuksen mahdollistaneet pakkasproput ja siirryttiin käyttämään moottorilohkon kylkeä lämmittävää säteilylämmitintä. Säteilylämmitin lämmittää ulkopuolelta lohkon kylkeä, josta lämpö johtuu lohkon läpi.

Säteilylämmitin lämmittää sähköllä joko öljypohjaa tai moottorin lohkon ulkopintaa. Säteilylämmitin ei ole yhtä tehokas kuin lohkolämmitin, mutta sen voi asentaa useimpiin uusiin autoihin

Letkulämmitin

Letkulämmittimessä sähkövastus lämmittää jäähdyttimen letkussa olevaa jäähdytysnestettä, kuten perinteinen lohkolämmitinkin.

Letkulämmitin ei käy kaikkiin uusiin autoihin. Se voi sekoittaa moottorinohjausjärjestelmää, minkä seurauksena moottori ei käynnisty heti lämmittämisen jälkeen. Markkinoilla on tarjolla myös kiertovesipumpulla varustettuja letkulämmittimiä, joiden kanssa vastaavaa ilmiötä ei pitäisi esiintyä.

Pidä huolta esilämmittimen kunnosta

Jotta esilämmitin toimii toivotulla tavalla, tulee sitä huoltaa. Jäähdytysnesteestä sähkövastusten pinnalle saostunut lika voi aiheuttaa ylikuumentumista ja vastuksen vaurioitumisen. Vaihdata jäähdytysneste huolto-ohjelman mukaisesti (yleensä joka toinen vuosi).

Käytä kesäaikaan polttoainetoimista lämmitintä 1–2 kertaa kuukaudessa. Muuten polttoaine vähitellen haihtuu lämmittimestä ja lämmittimen käynnistäminen vaatii erikoistoimia tai huollossa käyntiä. Joissakin kiinteistöissä ulkolämpötilan mukaan säätyvä, katkova virransyöttö saattaa rasittaa sähkövastusta liikaa, mikä voi johtaa esilämmittimen vaurioitumiseen.

 

Lähteet:

Motiva 1

Motiva 2

Oletko pitkittänyt tuulilasivaurion korjausta? Myöhemmin korjaus voi tulla kalliiksi

Pimenevät päivät, märkien lehtien ja veden kuorruttama tienpinta sekä vastaantulijoiden häikäisevät valot – niistä on autoilijan syksy tehty. Näkyvyyden heikentyessä ja talven lähestyessä on syytä tarkastaa tuulilasin kunto sekä turvallisuus valmiiksi tuleviin ajokeleihin.

Tuulilasivahingot ovat lisääntyneet viime vuosina. Niiden määrän kasvua selittävät mm.:

  • tieverkon kunto
  • hiekoituksessa käytettävä teräväreunainen kivimurske
  • roiskeläppien poistuminen.

Myös leudot talvet vaikuttavat, kun talvirenkailla ajetaan enemmän lumettomilla teillä. Lumettomalla tiellä nastoja irtoaa ja nykyään yleistyneiden kitkarenkaiden pehmeä kumiseos ja lamellirakenne nostattaa herkemmin ilmaan tien pinnassa olevia kiviä ja irronneita nastoja.

Mihin ajoneuvon toiminnallisuuksiin tuulilasin kunto vaikuttaa? Millaisen tuulilasivaurion tai kiveniskemän voi vielä korjata? Näihin kysymyksiin saat vastaukset jatkamalla lukemista.

Pitääkö tuulilasi vaihtaa vai riittääkö korjaus?

Vahingon kasvamista ei kannata jäädä odottelemaan. Korjaus maksaa yleensä murto-osan uuden lasin hinnasta. Jos autossa on tuulilasivakuutus, vakuutusyhtiön hyväksymässä korjaamossa korjauksesta ei yleensä veloiteta mitään. Lisäksi korjaus on vaihtoa ympäristöystävällisempää, sillä lasin vaihdossa syntyy aina jätettä.

Vaihdossa on käytettävä autotehtaiden hyväksymiä tuulilaseja, tuulilasiliimoja ja työmenetelmiä. Mitään tuulilasin ominaisuutta ei voi omin päin jättää pois, vaan autoon on asennettava samanlainen tuulilasi kuin mikä alkuperäinen oli. Vain lämmitysominaisuudesta voi karsia.

Testaa kolikolla riittääkö tuulilasin korjaus

Jos halkeama on alle 10 cm pitkä ja itse kiveniskemä alle 2 euron kolikon kokoinen, on vaurio vielä todennäköisesti korjattavissa. Jos vaurio on ns. silkkipainatusalueella, eli mustalla alueella, joka kiertää lasin reunoilla, on tuulilasi vaihdettava.

Miten vaurioitunut tuulilasi vaikuttaa turvatoimintoihin?

Nykyautoissa ehjän tuulilasin merkitys korostuu, sillä tuulilasin tehtävä on olla osana auton turvarakennetta ja siirtää kolaritilanteessa aiheutuvia voimia muualle auton koriin suojaten matkustajia. Ehjällä tuulilasilla voi olla ratkaiseva merkitys siinä, kuinka kasaan katto onnettomuustilanteessa painuu tai kuinka etuosan rakenteet törmäyksen vastaanottavat.

Ennen autojen tuulilasi kiinnitettiin tiivisteen avulla koriin, jolloin lasi ei ollut kiinteä osa korin rakennetta, mutta nykyään tuulilasi liimataan koriin kiinni, jolloin se muuttuu yhdeksi korin kantavista rakenteista.

Moderni tuulilasi on paljon muutakin kuin vain lasia. Tuulilaseista löytyy monenlaista lisätekniikkaa, joka avustaa kuljettajaa tehden ajamisesta osaltaan hieman turvallisempaa. Näitä ovat esim.

  • sadetunnistin
  • jalankulkijan tunnistuksen kamera
  • mukautuvien ajovalojen anturi
  • Kaistavahti kamera
  • HUD-näytölle tarkoitettuja ominaisuuksia

Jotta tuulilasiin asennettujen antureiden toimintavarmuus säilyy, on tuulilasin vaihdon jälkeen kalibroitava siinä olevat mahdolliset kamerat. Lisää kalibroinnista voit lukea Awuxin artikkelista ”Miten tuulilasi kalibroidaan ja miksi”. Kalibrointi on ehdottoman tärkeää turvajärjestelmien oikein toimivuuden kannalta.

Turvallisuutta parantavan lisätekniikan kääntöpuolena on, että tuulilasien hinnat ovat nousseet. Vaihto on aina ollut hintavampi ratkaisu kuin korjaus, mutta teknisempien lasien kanssa ero on kasvanut entisestään. Korjauta siis autosi tuulilasi ajoissa! Awuxilla saat arvion tuulilasin kunnosta: onko korjaus riittävä keino vai pitääkö tuulilasi vaihtaa.

Awux-korjaamot tekevät yhteistyötä maailman suurimpiin lasinvalmistajiin kuuluvan Saint-Gobain-yhtymän kanssa, joka on lasitoimittaja lukuisille automerkeille.

Huomasitko vaurion tuulilasissa? Katso lähin Awux-korjaamosi ja varaa aika!

Hirvieläinkolarien määrä kasvussa – mitä voit itse tehdä välttääksesi onnettomuuden?

Syksy on hirvieläinonnettomuuksien suhteen vuoden vaarallisinta aikaa, mutta tilanne näyttäytyy eri tavalla eri puolilla maata. Siinä missä Pohjois-Suomessa tielle saattaa tulla poro, maan länsi- ja eteläosissa on syytä varoa etenkin peuroja ja kauriita. Hirvionnettomuuksia sattuu laajemmin ympäri maan.

Hirvieläinkolareista suurin osa ajetaan valkohäntäpeurojen kanssa, joiden kanta Suomessa on 2,5 kertaistunut vuodesta 2010. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 tapahtui 14 000 riistaonnettomuutta, joista hirveen törmättiin 1527 kertaa.

Kolarin syntyyn on usein myötävaikuttamassa jokin häiriötekijä kuten näköeste, vastaantulija, huonot sääolot tai kuljettajan ajatusten harhautuminen. Eniten hirven kanssa kolaroidaan Tilastokeskuksen mukaan syyskuussa, joten nyt vaaditaankin erityistä tarkkuutta sekä keskittymistä teiden päälle.

Mitä voit itse tehdä minimoidaksesi onnettomuusmahdollisuuden?

Hidasta ja havainnoi:

  • Kevennä kaasujalkaa hirvivaara-alueella tai jos näet metsästäjiä tien läheisyydessä. Jarruta välittömästi, jos havaitset jotain poikkeavaa liikettä.
  • Käytä mahdollisimman paljon kaukovaloja, mikäli se muun liikenteen kannalta on mahdollista.
  • Tarkkaile tien vierustoja, erityisesti paikoissa, joissa puita tai pensaikkoa kasvaa tien lähellä.
  • Jos eläin juoksee tielle, yritä väistää takaa.
  • Ajoneuvoon asennettu lisävalo voi auttaa eläimen havaitsemisessa
  • Jos havaitset itse hirven tai peuran tien laidalla, voit varoittaa vastaantulevaa liikennettä väläyttelemällä pitkiä valoja.

Hirvieläimet liikkuvat aktiivisimmin aamu- ja iltahämärissä. Syksyn lisäksi toinen hirvieläinten vilkkaan liikehdinnän aika ajoittuu touko-kesäkuuhun, jolloin emot vieroittavat ylivuotiset vasansa. Nämä yksin liikkumaan tottumattomat nuoret hirvieläimet eksyvät herkästi autoteille myös yllättävistä paikoista, joissa hirvistä ei välttämättä varoiteta liikennemerkillä.

Jos vahinko kuitenkin sattuu:

  • Varoita muuta liikennettä, ja vie varoituskolmio paikalleen. Pimeän aikaan on hyvä käyttää myös taskulamppua ja heijastimia liikuttaessa tien lähistöllä.
  • Auta ja soita hätänumeroon, jos onnettomuudessa on loukkaantuneita.
  • Ilmoita aina myös aina poliisille hätäkeskuksen kautta.

Vikkelät pieneläimet – vilkaise aina taustapeiliin ennen äkkijarrutusta

Hirvien ja peurojen lisäksi myös pieneläimiä juoksentelee tien poikki. Ennen jarruttamista vilkaise aina taustapeiliin peräänajojen välttämiseksi ja vältä äkillisiä ohitusliikkeitä. Äkillisten liikkeiden seurauksena auto voi päätyä ojanpenkkaan tai vastaantulevien kaistalle. Omalta kaistaltaan poistuva autoilija on aina syyllinen mahdolliseen liikenneonnettomuuteen. Jokaisen autoilijan ja motoristin kannattaa miettiä etukäteen mahdollisia riskitilanteita ja niissä toimintaa – näin tilanteen tullen toiminta on harkitumpaa.

Kun vahinko sattuu, Awux auttaa

Awux-korjaamot ovat täyden palvelun kolarikorjaamoja, jotka hoitavat autosi korjauksen aina kolaritilanteen jälkihoidosta sijaisauton ja hinauksen kautta virheettömään korjaustulokseen. Awux-korjaamoissa syntyy laatujälkeä, johon voit luottaa – järkevällä tavalla toteutettuna.

Parkkipaikkakolhuja sattuu keskimäärin yli 100 päivässä – Näin toimit havaittuasi vahingon

Lumen tai jään peittämä peruutustutka ei ilmoittanutkaan takana olevasta ajoneuvosta tai kiireessä et ehtinyt vilkaista peiliinPienet parkkipaikalla tulevat kolhut ovat yleisimpiä autojen vaurioita ja niitä sattuukin keskimäärin yli 100 päivässä. Talven aikaan luistelukenttien sekä laskettelukeskusten parkkipaikoilla käy kuhina ja mukana kulkevien urheiluvarusteiden nostaminen autosta tai autoon voi varovaisuudesta huolimatta kolhaista viereistä autoa. Miten toimit havaittuasi vahingon? 

Sinun autoasi kolhaistiin 

Syyllisyys on parasta selvittää heti vahinkopaikalla ja kirjoittaa vapaamuotoinen kirjallinen selonteko, josta selviää tapahtumien kulku pääpiirteissään, syyllinen ja molempien osapuolien ajoneuvo ja henkilö- sekä yhteystiedot. Selontekoon on hyvä saada kaikkien osapuolten allekirjoitukset. Mikäli asiassa on epäselvyyksiä, kannattaa olla yhteydessä poliisiin. 

Ota aina vähintään seuraavat tiedot ylös vastapuolesta: 

– Rekisterinumero 

– Kuljettajan nimi ja yhteystiedot 

– Ajoneuvon vakuutusyhtiö 

Me teemme vahinkotarkastuksen ja kustannusarvion korjauksista suoraan vakuutusyhtiöiden kanssa yhteiseen tietojärjestelmään ja huolehdimme, että tieto korjausluvasta vastapuolen vakuutusyhtiöltä saadaan.

Kolhaisit jonkun muun autoa 

Kerro toisen ajoneuvon omistajalle, mitä sattui. Voit kysyä yhteystietoja numerotiedustelusta rekisterinumeron perusteella. Ota myös itsellesi ylös toisen auton rekisteritunnus ja omistajan tiedot ja ilmoita vahingosta vakuutusyhtiöllesi. Tämän jälkeen tuo ajoneuvosi korjaamolle tarkastettavaksi ja ilmoita saamasi vahinkonumero. Kun autosi tulee meille, teemme vahinkotarkastuksen ja kustannusarvion korjauksesta suoraan vakuutusyhtiöiden kanssa yhteiseen tietojärjestelmään. Tarvittaessa autamme sinua vahinkoilmoituksen laatimisessa. 

Kun autosi on korjattu ja sinulla on kaskovakuutus, me hoidamme maksuliikenteen vakuutusyhtiön kanssa. Sinulle jää vain omavastuuosuuden maksaminen.  

Huomaat ajoneuvosi tulleen kolhituksi ja kolhija on hävinnyt paikalta 

Kolhijan eli syyllisen vakuutus korvaa toiselle autolle aiheutetut vauriot, mutta samalla kolhijan bonukset menevät tai alenevat. Joskus käykin niin, että kolhija pakenee paikalta välttääkseen bonusten menettämisen. Tässä ikävässä tilanteessa kolhitun auton omistaja tekee vahinkoilmoituksen itse ja kaskovakuutus korvaa vahingot. 

 

Tehtävämme on auttaa sinua kaikissa autovaurioihin liittyvissä asioissa. Etsi lähin Awuxkorjaamosi. 

Monen hiihtoloma alkaa pitkällä automatkalla – Vahingon sattuessa varmista korjauksen nopea eteneminen

Hiihtolomalla moni suuntaa pidemmälle automatkalle eri puolille Suomea. Talven ajo-olosuhteissa automatkaan voi tulla monta kuljettajaa haastavaa muuttujaa, kuten lumipyryä ja kovaa pakkasta.

Ajoneuvovahingoilta ei voi aina liukkailla teillä välttyä ja niiden aiheuttaman harmin minimoimiseksi, on suositeltavaa tarkistaa auton vakuutukset ennen matkalle lähtöä. Pakollisen liikennevakuutuksen lisäksi ajoneuvo on hyvä vakuuttaa Kasko-vakuutuksella, joka korvaa myös omalle ajoneuvolle tapahtuvien vahinkojen korjaamisen.

Korvauksen saamiseksi sinun tulee täyttää vahinkoilmoitus. Liikenneonnettomuudet, kolarit, ulosajot ja hirvieläin- tai muut eläinkolarit ovat tapauksia, joissa pelkkä vahinkoilmoitus tyypillisesti riittää. Ilkivalta- ja varkaustapauksissa tulee tehdä vahinkoilmoituksen lisäksi rikosilmoitus poliisille.

Vahinkoilmoitus käynnistää korvausprosessin. Jotta korjaustyö saadaan nopeasti käyntiin, kannattaa vahinkoilmoitus tehdä mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen.

Vahinkoilmoituksen voi tehdä sähköisesti, puhelimitse tai käsin erilliselle lomakkeelle, mutta suositeltavin tapa on tehdä ilmoitus suoraan verkon kautta vakuutusyhtiön järjestelmässä. Se takaa nopeimman ja kitkattomimman asian käsittelyn.

Mitä tietoja tarvitset vahinkoilmoitukseen?

Ilmoitukseen tarvitset toisen ajoneuvon kuljettajan, omistajan sekä ajoneuvon tiedot, kuten rekisterinumeron, merkin ja mallin. Ilmoituksessa kysytään myös toisen osallisen vakuutusyhtiön tiedot. Tarkasta huolellisesti kaikki tapahtuneet vauriot sekä kuvaa ne mahdollisuuden mukaan.

Vahinkoilmoitukseen tarvitset tarkan tapahtumasijainnin, kellonajan sekä tulosuunnat. Ilmoituksessa pyydetään kuvailemaan aluetta mahdollisimman tarkasti, huomioi tämä tilanteen rauhoituttua.

Vahinkoilmoitukseen ei tarvitse liittää kuitteja tai muita tositteita, ellei niitä erikseen pyydetä. Mikäli vahinkoilmoituksen käsittely edellyttää tositteiden lähettämistä, ne voi lisätä vahinkoilmoitukseen jälkikäteen tekemällä vahingosta lisäselvityksen.

Tuottaako vahinkoilmoitus päänvaivaa?

Vahinkoilmoitusten täyttämiseen on harvalla rutiinia, sillä vahinkoja sattuu kohdalle suhteellisen harvoin, onneksi. Siksi me autamme mielellämme sen täyttämisessä. Voit koska tahansa kysyä neuvoja Awux-pisteesi asiantuntijoilta tai täyttää vaikka koko vahinkoilmoituksen heidän kanssaan yhdessä verkossa tai palvelupisteessä, jolloin toimitamme vahinkoilmoituksen puolestasi vakuutusyhtiöllesi. Awux toimii yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. Suorat linkit vakuutusyhtiöiden vahinkoilmoituksiin löydät täältä.

Jos vastapuoli on syyllinen vahinkoon, autosi korjaus korvataan vastapuolen liikennevakuutuksesta. Syyttömällä osapuolella on tällöin mahdollisuus anoa sijaisautoa tai seisontapäivärahaa korjauksen ajaksi, omasta vakuutusturvasta riippumatta. Tätä varten on täytettävä erillinen käyttötarveselvitys, valmiin lomakkeen voit ladata tai tulostaa alla olevasta painikkeesta. Täytä lomake, tulosta ja tuo se myös mukanasi, toimitamme senkin puolestasi vakuutusyhtiöön.

Voit ladata lomakkeen tästä.

Varmista ajoneuvosi korjauksen nopea eteneminen

  1. Toimita auto lähimpään Awux-palvelupisteeseen.
  2. Varmista, että vahinkoilmoitus tulee tehtyä.
  3. Awux tekee vahinkotarkastuksen ja korjauksesta kustannusarvion suoraan vakuutusyhtiön tietojärjestelmään.
  4. Vakuutusyhtiö vahvistaa kustannusarvion ja antaa korjausluvan suoraan Awuxille.
  5. Saat autosi korjattuna mahdollisimman ripeästi takaisin.

Tehtävämme on auttaa sinua kaikissa autovaurioihin liittyvissä asioissa. Lähimmän Awux-korjaamosi löydät täältä.

Talven ajo-olosuhteissa aikaa pysähtymiseen kuluu yli kaksinkertaisesti – Näin toimii ennakoiva kuljettaja

Vaikka tieliikennelaki onkin sama ympäri vuoden, on eri luonnonlait otettava huomioon ajo-olosuhdekohtaisesti. Lumipyryn tai liukkauden aiheuttama vaikea ajo-olosuhde haastaa kuljettajaa ja ennakointi on paras tapa vastata haastavan ajokelin haasteisiin.

Valitse oikea tilannenopeus ja pidä riittävä turvaväli

Ennakoiva kuljettaja tunnistaa vaaratekijät ajoissa ja pitää olosuhteiden vaatimaa turvaväliä muihin teillä liikkujiin. Vallitseva tilanne tulee aina ottaa huomioon valitessa turvallista ajonopeutta. Talviliukkailla jarrutusmatka on jopa kaksinkertainen kesän jarrutusmatkaan nähden. Lisäksi pimeä vuodenaika tai huono näkyvyys edellyttää alempia nopeuksia.

Ajettaessa kuivalla kesäsäällä 80 km/h tuntinopeudella auton pysähtymismatka on 50 metriä ja aikaa tähän kuluu 3 sekuntia sekä päälle sekunnin reaktioaika. Talvella lumisella tiellä jarrutusmatka pitenee huomattavasti. 80 km/h vauhdista pysähtyminen ottaa 105 metrin matkan ja aikaakin kuluu jo 8 sekuntia sekä reilu sekunti reaktioaikaa. Talvella aikaa pysähtymiseen kuluu siis jopa kaksinkertaisesti kesään nähden. Jäisellä tiellä ajettaessa pysähtyminen 80 km/h vauhdista vie jopa 187 metriä ja aika yli tuplaantuu 17 sekuntiin reaktioaika mukaan lukien. Yllättävien tilanteiden varalta, hellitä siis kaasujalkaasi haastavissa ajo-olosuhteissa ajettaessa.

 

Pysähtymiseen kuluva aika
Lähde: Liikenneturva, Vaikeat ajo-olosuhteet

Varustautumalla huolellisesti edistät kaikkien tiellä liikkuvien ajoturvallisuutta

Aina ei ole itsestään selvää, että matka sujuu mutkattomasti ja lämpimässä autossa istuen. Talvella automatkalle lähdettäessä on tärkeää pukeutua oikein tai vähintään varata mukaan ulko-olosuhteisiin sopivat varusteet.

Varaa mukaasi myös heijastin tai heijastinliivi. Autoilijat tietävät, kuinka huonosti jalankulkija näkyy ilman heijastinta, vaikka tie olisi valaistu. Lue heijastimista kertova Awux-artikkeli ja testaa Liikenneturvan animaation avulla miten jalankulkija näkyy ajovaloissa ilman heijastinta. Moni autolla matkaava saattaa mieltää heijastimen turhaksi, mutta myös autoilija muuttuu jalankulkijaksi autosta noustessaan. Heijastimia tarvitaan eritoten, jos auto rikkoutuu tai apua tarvitaan pimeässä.

Jokaisesta autosta tulisi löytyä myös kunnollinen lumiharja ja jääraappa, jotta auto saadaan puhdistettua huolellisesti ennen liikkeelle lähtöä. Liikkeelle pääsyn jälkeen on äärimmäisen tärkeää, että kuljettaja näkee itse autosta ulos, sekä se, että sinä näyt muille tiellä liikkuville.  Varaa aikaa liikkeelle lähtöön ja odota myös huurtumisen poistuminen ennen tielle suuntaamista.

Jäiden raappaamista voi helpottaa kestopinnoittamalla auton lasit. Lue lisää lasien pinnoittamisesta Awux-artikkelista.

Vie autoosi myös taskulamppu ja tarkista varoituskolmion kunto. Varoituskolmio on pakollinen ajoneuvovaruste, joten tarkista, että kolmion heijastinpinta on ehjä ja jalusta tukeva.

Talven ajo-olosuhteissa 33 % enemmän ajoneuvovahinkoja – Jos vahinko sattuu, toimi näin

Onnettomuustietoinstituutin laatima vuoden 2019 liikennevahinkotilasto osoittaa talvisin tapahtuvan 33 prosenttia enemmän suistumisia, peräänajoja, risteävän- ja kohtaavan liikenteen vahinkoja kesäaikaan nähden. Tilastojenkin valossa tiellä vaaditaan erityistä tarkkuutta talviolosuhteilla liikuttaessa.

Vahingon sattuessa:

  • Pysy rauhallisena, vahinkoja voi sattua kenelle tahansa.
  • Mikäli kolarista ei aiheudu vaaraa muille tielläliikkujille, tilanne ei edellytä liikenteenohjausta, eikä kukaan ole loukkaantunut, poliisille ei tarvitse ilmoittaa vahingosta.
  • Varmista kysymällä, että vastapuolella on voimassa oleva liikennevakuutus.
  • Varmista esim. ajokorttia kysymällä vastapuolen henkilöllisyys.
  • Mikäli mahdollista, ota tilanteen nähneiltä ihmisiltä varmuuden vuoksi yhteystiedot ylös.

Varmista korjauksen nopea eteneminen:

  1. Toimita auto lähimpään Awux-palvelupisteeseen.
  2. Varmista, että vahinkoilmoitus tulee tehtyä.
  3. Awux tekee vahinkotarkastuksen ja korjauksesta kustannusarvion suoraan vakuutusyhtiön tietojärjestelmään.
  4. Vakuutusyhtiö vahvistaa kustannusarvion ja antaa korjausluvan suoraan Awuxille.
  5. Saat autosi korjattuna mahdollisimman ripeästi takaisin.

Tehtävämme on auttaa sinua kaikissa autovaurioihin liittyvissä asioissa. Tavoitat meidät valtakunnallisesta palvelunumerostamme: 030 6364 000.

Awux toivottaa kaikille turvallisia talvikilometrejä!

Awux Riihimäki laajentaa yrityskaupalla

Awux Riihimäki eli Dini Auto Oy on ostanut Automaalaamo J. Karhumäki Oy:n  automaalaamoliiketoiminnan kiinteistöineen. Kaupan myötä Dini Autolla on jatkoa ajatellen alueella erittäin vahva jalansija vauriokorjaus- ja maalaamotoiminnassa.

Dini Auton yrittäjät Janne Pekkarinen ja Toni Näsman ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa.

 

Awux_riihimäki_laajentaa

 

Ahtaaksi käynyt vanha n. 450 m² maalaamotila vaihtuu väljempiin tiloihin, joissa neliöitä on n. 700m².

– Hyvällä ja keskeisellä liikepaikalla sijaitsevalla tontilla on jatkoa ajatellen vielä reilusti rakennusoikeuttakin,  Pekkarinen kertoo.

– Huoltotoimintamme on myös kasvanut ja saamme korikorjauksen ja maalaamon kehityksen lisäksi samalla paremmat edellytykset kehittää myös huoltopalveluita, kun maalaamo siirtyy uusiin tiloihin, täydentää Näsman.

Asiakaspalvelun mahdollisuudet laajenevat myös maalauspuolella merkittävästi, sillä ostetussa maalaamossa on uudenkarhea maalauskammio, jonka yli kolme metrinen oviaukko mahdollistaa isompienkin pakettiautojen maalaamisen kammiossa.

Awux Riihimäen yhteystiedot löydät täältä.

Löysitkö autostasi parkkipaikkakolhun? Tällä menetelmällä kolhut korjataan maalaamatta

Parkkipaikoilla ja ahtaissa tiloissa on melko yleistä, että esim. viereisen auton ovi avautuessaan saattaa osua naapurissa auton kylkeen ja tuloksena on helposti pieni, mutta helposti havaittavissa oleva lommo.  Jos maalipinta ei ole kärsinyt, näihin ”parkkipaikkakolhuihin” löytyy onneksi myös nopea ja edullinen PDR-korjausmenetelmä (Paintless Dent Repair). Tässä menetelmässä kolhu oikaistaan siistiksi erikoistyökaluilla jäljen taustapuolelta painelemalla ja ulkopuolelta liiman avulla vetämällä.  

Millaisen lommon voi oikaista tällä menetelmällä? 

Perinteisesti PDR-menetelmä sopii maksimissaan noin kahden euron kolikon kokoisten kolhujen oikaisuun, mutta jokainen kolhu arvioidaan tapauskohtaisesti. PDR-menetelmässä lommo oikaistaan vaurion taustapuolelta erikoistyökalujen avulla. Jotta PDR-menetelmää voidaan käyttää korjausmenetelmänä, pitää maalipinnan olla ehjä ja sijaita sellaisessa paikassa, jossa sitä pääsee käsittelemään pellin sisäpuolelta. 

pdr menetelmällä tehtävään oikaisuun käytetään oikean kokoista koukkua
Koukku, jonka avulla peltiä oikaistaan pellin sisäpuolelta.

Miten PDR-menetelmä eroaa perinteisestä menetelmästä?  

Suurimmat erot PDR:n ja perinteisen peltikorjauksen välillä ovat ajassa ja korjauskustannuksissa. Ns. koukkuoikaisuna tehtynä korjaus kestää tapauksesta riippuen 30 min – 3 tuntia. Perinteisiin peltitöihin mahdollisine maalauksineen kuluu vähintään yksi, yleisemmin kaksi tai kolmekin arkipäivää. 

Huomasitko lommon autossasi? Tuo autosi lähimmälle Awux-ammattilaiselle arvioitavaksi. Lähimmän toimipisteen löydät tästä. 

Tarkkuutta tielle sarvipäiden sekä muiden eläinten varalta – hirvet ovat eniten liikkeellä syksyllä

Liikenneturva kertoo, että hirvet ovat eniten liikkeellä rykimän, eli hirvien kiiman aikana loka-marraskuussa. Nyt siis tarvitaan erityistä tarkkuutta teiden päälle. Hirvikolarin syntyyn on usein myötävaikuttamassa jokin häiriötekijä kuten näköeste, vastaantulija, huonot sääolot tai kuljettajan ajatusten harhautuminen. 

Myös peurakolarit ovat lisääntyneet Suomessa peurakannan kasvun myötä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 tapahtui 13 433 riistaonnettomuutta joista hirveen törmättiin 2009 kertaa. Suurin osa riistaonnettomuuksista tapahtui valkohäntäpeurojen ja ajoneuvojen törmäyksissä.  

Mitä voit itse tehdä välttääksesi onnettomuuden? 

Hidasta ja havainnoi: 

  • Kevennä kaasujalkaa hirvivaara-alueella tai jos näet metsästäjiä tien läheisyydessä. Jarruta välittömästi, jos havaitset jotain poikkeavaa liikettä. 
  • Käytä mahdollisimman paljon kaukovalojamikäli se muun liikenteen kannalta on mahdollista. 
  • Tarkkaile tien vierustoja, erityisesti paikoissa, joissa puita tai pensaikkoa kasvaa tien lähellä. 
  • Jos eläin juoksee tielle, yritä väistää takaa. 
  • Ajoneuvoon asennettu lisävalo voi auttaa eläimen havaitsemisessa 

Hirvet liikkuvat aktiivisimmin aamu- ja iltahämärissä. Rykimä-ajan lisäksi toinen hirvien vilkkaan liikehdinnän aika ajoittuu touko-kesäkuuhun, jolloin hirviemot vieroittavat ylivuotiset vasansa. Nämä yksin liikkumaan tottumattomat nuoret hirvet eksyvät herkästi autoteille myös yllättävistä paikoista, joissa hirvistä ei välttämättä varoiteta liikennemerkillä.  

Jos vahinko kuitenkin sattuu: 

  • Varoita muuta liikennettä, ja vie varoituskolmio paikalleen. Pimeän aikaan on hyvä käyttää myös taskulamppua ja heijastimia liikuttaessa tien lähistöllä. 
  • Auta ja soita hätänumeroon, jos onnettomuudessa on loukkaantuneita. 
  • Ilmoita aina myös aina poliisille hätäkeskuksen kautta. 

Vikkelät pieneläimet – vilkaise aina taustapeiliin ennen äkkijarrutusta 

Hirvien ja peurojen lisäksi myös pieneläimiä juoksee tien poikki. Jarruttamista ennen vilkaise aina taustapeiliin peräänajojen välttämiseksi ja vältä äkillisiä ohitusliikkeitä. Äkillisten liikkeiden seurauksena auto voi päätyä ojanpenkkaan tai vastaantulevien kaistalle. Omalta kaistaltaan poistuva autoilija on aina syyllinen mahdolliseen liikenneonnettomuuteen. Jokaisen autoilijan ja motoristin kannattaa miettiä etukäteen mahdollisia riskitilanteita ja niissä toimintaa – näin tilanteen tullen toiminta on harkitumpaa. 

Kun vahinko sattuu, Awux auttaa 

Awux-korjaamot ovat täyden palvelun kolarikorjaamoja, jotka hoitavat autosi korjauksen aina kolaritilanteen jälkihoidosta sijaisauton ja hinauksen kautta virheettömään korjaustulokseen. Awux-korjaamoissa syntyy laatujälkeä, johon voit luottaa – järkevällä tavalla toteutettuna.